Epilogi

Ammatillisuuden arvioiminen

	Aloittelija	Kehittynyt aloittelija	Pätevä suoriutuja	Etevä tekijä	Asiantuntija
Arviointikyky			x
Teknis-taidolliset kyvyt				x
Sosiaaliset kyvyt			x
Suunnittelukyvyt			x

"Ammatillista kasvua arvioitaessa suunnittelukyvyllä tarkoitetaan opiskelijan kykyä kerätä tietoa, tutkia mahdollisesti ristiriitaistakin todellisuutta, tehdä perustel­tuja valintoja ja hahmottaa tuntematonta lähitulevaisuutta. Sosiaalisilla taidoilla puolestaan tarkoitetaan opiskelijan kykyä toimia vuorovaikutuksessa yhteisön kanssa, olla yhteisön merkittävä jäsen, vaikuttaa tehtäviin päätöksiin ja valintoihin sekä auttaa muita yhteisön jäseniä saamaan osaamisensa yhteisön käyt­töön. Tekniset taidot liittyvät opiskelijan kykyyn suoriutua tehtävistä sujuvasti ja laadullisesti korkealla tasolla. Arviointikyky on taitoa kerätä palautetta toimin­nasta monista lähteistä, arvottaa erilaista palautetta, tehdä johtopäätöksiä palautteesta sekä arvioida toiminnan lähtökohtia ja tarvittaessa muuttaa niitä." - Portfolio-ohjeistus

Arviointikyvyltäni vastaan mielestäni pätevää suoriutujaa. Hallitsen kokonaisuudet ja ymmärrän käytetyt käsitteet hyvin. Arviointikykyäni olen päässyt harjoittamaan eri toten opinnäytetyötäni tehdessä, sillä sen kanssa työskentely on niin intensiivistä, että on jatkuvasti tarkasteltava omia tuotoksia kriittisesti, kuten myös totta kai aineistoaan. Monet opintojaksot ovat pitäneet sisällään oppimispäiväkirjoja, joissa myös on päässyt harjoittamaan itsearviointia.
Sanoisin myös, että arviointikykyni ovat kehittyneet. Tätä portfoliota varten selasin vanhoja raporttejani ja huomaan selkeän kehityksen; ensimmäiset raporttini olivat lähinnä päiväkirjamaisia kuvauksia kokemistani asioista ilman linkitystä tietoperustaan tai suurempia itsekriittisyyksiä. Projektiraportin ja viimeistään opinnäytetyötä tehdessä oma kirjoittaminen on kehittynyt ja samoin valmius olemaan itsekriittinen: tulosten kaunistelu tai peittely tuskin voi olla suotavaa ja vetoaa kehenkään vaan oman toiminnan tarkastelu pikemminkin syventää tekstiä.

HUMAKista olen saanut mielestäni hyvät teknis-taidolliset kyvyt. Osaan mielestäni työskennellä itsenäisesti ja opiskeluiden ja harjoitteluiden aikana minulle on karttunut paljon alalla tarvittavia asioita, jotka totta kai syvenevät kokemuksen myötä. Mutta valmistumisen kynnyksellä olevan opiskelijan oletettuun tietotaitoihin suhteutettuna olen mielestäni etevä tekijä tekijä. Oppiminen on ollu mieluista. Kv-ympäristöissä toimiminen on tuonut minulle vaihtoehtoisia menetelmiä tehtävistä suoriutumiseen, soveltaminen ei ole mörkö.

Suunnittelutaitojen suhteen koen olevani pätevä suoriutuja. Hommien aloittamisen vaikeudesta en ole päässyt vieläkään eroon ja helposti tehtävät jäävät viime tipassa puserretuiksi. Osaan kuitenkin jäsentää mielestäni hommat hyvin kunhan alkuun pääsen, pilkon ne pienemmiksi paloiksi ja pysyn sitten suunnitelmissani. Kehittämisosaamiseni on viimeisen vuoden aikana kehittämisprojektin ja opinnäytetyön myötä kun olen toteuttanut alusta loppuun laadullisen tutkimuksen  sekä projektin kv-ympäristössä. Tähän liittyy myös yhteiskunnallisen osaamiseni kehittyminen: kv-ympäristöt ovat tuoneet lisää ymmärrystä kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta ja hahmotan Euroopan Neuvostossa, Tansaniassa sekä suomalaisissa järjestöissä toimimisen jälkeen mielestäni hyvin yhteiskunnan rakenteita ja niiden eroavaisuuksia siitä riippuen, missä päin maailmaa ollaan.

Sosiaaliset taidot ovat kohdallani myös pätevän suoriutujan tasolla. Tunnen olevani ohjaajan roolissa esimerkiksi lapsia ohjatessani olevani luontevampi, kuin ehkä osana työyhteisöäni. Välillä olen huippuharjoittelupaikoista huolimatta kokenut harjoittelijan asemani vähän väliaikaiseksi (mitä se on tietenkin ollut) ja siten ulkopuoliseksi. On ollut vaikea ottaa paikkaansa yhteisössä, josta tietää pian lähtevänsä. Näin siis yhteisöllisessä osaamisessani on pientä parantamisen varaa. Ymmärrän kyllä ryhmäprosessit ja -dynamiikat, mutta usein jään, ainakin aluksi, tarkkailijan rooliin aktiivisen yhteisön jäsenen sijaan. Myöskin nettiympäristö on minulle aika vieras maaperä, enkä varmaankaan osaa hyödyntää kaikkia sosiaalisen median tai muiden foorumeiden antia työssäni. Nettiartikkelit sujuvat ja tiedonhaku, mutta esimerkiksi nettinuorisotyöntekijäksi minusta ei olisi.
Kuten kuitenkin sanoin, ohjaajana, ehkä selkeän työnkuvan ja roolin ja siten helpommin tunnistettujen muiden odotuksien takia, sosiaaliset taidot ovat mielestäni paremmat, kuin keskiverto vuorovaikutustilanteessa. Lasten kanssa pärjään hyvin ja mielestäni pedagoginen osaamiseni, ryhmien vetäminen, useiden toiminnallisten ja luovien menetelmien hallitseminen ovat hyvällä mallilla. Opiskeluiden aikana minulle on kertynyt laaja leikki- ja pelivarasto. Olen päässyt ohjaamaan erityislapsia tai lapsia, joiden kanssa en jaa kulttuuritaustaa tai yhteistä kieltä, vanhuksia ikähaarukalla 60-93 vuotta erilaisine toiminnan vajavaisuuksineen, toimimaan vapaaehtoisten kanssa, vetämään nuorten vaellusleiriä, toimimaan pienryhmissä, sekä sitten valtavan isoissa lapsiryhmissä. Harjoitteluissani ja nykyisessä työssäni olen päässyt tekemään moniammatillista yhteistyötä mm. opettajien, rehtorien, Opetusviraston, diabeteshoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja välillisesti rahoittajien kanssa.

Kansainväliset suhteet -opintojakson lopussa meille annettiin tehtävä, joka soveltui silloin hyvin oman opintojakson aikaisen oppimisprosessin itsearviointiin, mutta se soveltuu myös hyvin portfolioni viimeiseksi kappaleeksi. Tehtävänämme oli valita monien joukosta omia tuntemuksiamme kuvaava tuoli ja jakaa sitä apuna käyttäen ajatuksiamme. Minun tuolini ei ollut oikeastaan tuoli, se oli enemmänkin jakkara. Jakkara oli tukeva, mutta pakotti mielikuvieni mukaan istujan ehkä istumaan liiotellun suoraselkäisenä, kun sillä ei ole selkänojaa istuma-asentoa tukemassa. Tältä minusta tuntui vuosi sitten: pohja oli hyvä ja vankka, mutta koin itseni vielä epävarmaksi ja helposti sitä sortuu peittelemään  yrittämällä suoriutua mahdollisimman virheettömästi tehtävistä ja menemällä ns. täysin "by the book", suoraviivaisesti korrektina. Nyt koen, että

valmistumisen kynnyksellä työotteeseen on löytynyt myös vähän rentoutta eikä minun tarvitse olla kuin seipään niellyt. Tärkeä pointti on tehdä työtään persoonalla ja luopua luulosta, että valmistuminen tarkoittaisi millään lailla valmista. Kokemukset, niin hyvät kuin huonotkin, kasvattavat ja opettavat. Nyt tuolissa, jolla yhteisöpedagogiuteni kanssa istun, on myös selkänoja, jotain tukevaa, minkä varaan myöskin joskus voi lysähtää ja johon tukeutua.