Kansalaistoiminnan, järjestö- ja nuorisotyön kehittäminen

Harjoitteluvaihto Strasbourgissa Euroopan Neuvostossa

Tammikuussa 2012 juttelin hopsarini kanssa opinnoistani. Kohta toisen vuoden opinnotkin olisivat kunnossa, oli hyvä vaihe selkeyttää, missä nyt oltiin ja mihin oltiin menossa. Olen alusta alkaen halunnut suuntautua kansainväliseen toimintaan opiskeluissani ja kun kerran opiskelujen aikana vaihtoon lähteminen on niin kätevä, niin ehdottomasti halusin vielä hyodyntää sen mahdollisuuden ja keskustelimme hopsarini kanssa vaihtoehdoista. Järjestötyö kiinnosti minua enemmän kuin nuorisotyö, siinä tehtiin ensimmäinen rajaus. Hopsarini suositteli Euroopan Neuvostoa ja sen nuorisokeskusta Budapestissa koska häntä lainaten “siellä pääsee oikeasti tekemään asioita niiden ytimessä”. Maaliskuun 2012 loppuun mennessä taytyi pistää Erasmus-hakemus menemään, jos mieli vaihtoon seuraavana syksynä. Tämä oli varmaan koko prosessin helpoin vaihe, täyttää vain kaavake netissä ja kertoa omista motivaatioistaan ja sen hetkisistä suunnitelmista. Huhtikuussa oli vaihtovalmennus, jossa kaikki Humakin Erasmus-vaihtoon lähtijät tapasivat ja saivat tietopläjäyksen, mitä kaikkea vaihtoon lähteminen edellytti. Siella Sari Hoylän, Humakin kv-asioista vastaava lehtori ehdotti, että menisinkin Budapestin nuorisokeskuksen sijaan Strasbourgiin, sillä siellä oli ollut Humakin opiskelijoita aiemminkin ja tuttu harjoittelunohjaaja. Mikäs siinä. Homma alkoi vähitellen hahmottua.

Euroopan Neuvoston pääperiaatteet ovat ihmisoikeuksien sekä demokratian edistäminen sekä sopimusten ja jäsenmaiden politiikkaa ja lain soveltamista ohjaavien suositusten laatiminen. Euroopan Neuvoston toiminta on jäsenamaiden hallitusten välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua, mutta ylintä päätantävaltaa tai pakotteita sillä ei ole. Euroopan Neuvosto voi valvoa ja raportoida joidenkin maiden ihmisoikeusrikkomuksia ja julkaisemalla ja herättämällä keskustelua näistä rikkomuksista luodaan painetta toimia Euroopan Neuvoston arvoja kunnioittaen. Yhteistyötä tehdään myos kansalaisjärjestöjen kanssa, sillä niiden ajatellaan olevan ikään kuin linkki kansalaisten ja päättäjien välissä ja lisäksi järjestöillä katsotaan olevan paljon asiantuntijuutta, jota on hyvä hyödyntää. Euroopan Neuvoston alla on European Youth Centre, nuorisokeskus Strasbrougissa. Se toimii koulutuskeskuksena  ja hallinnoi mm. European Youth Foundation rahastoa, josta nuorisotyön kansainvälisille hankkeille voi saada rahoitusta. European Youth Centre toteuttaa Euroopassa demokratia- ja ihmisoikeuskasvatusta tuottamalla materiaaleja ja toimii ikään kuin katto- tai yhteistyöjärjestonä monille eurooppalaisille nuorisojärjestöille ja auttaa tarjoamalla puitteet ja tilat esim. nuorten ryhmille, jotka tulevat harjoittamaan nuorisopolitiikkaa.Seminaarien ja koulutusten on ajateltu olevan jalkauttamisväyliä, kun  nämä seminaareihin osallistuvat nuoret vievät oppimansa asiat yhteisöihinsä ja kotiorganisaatioihinsa. 

Työtehtävät olivat vaihtelevia. Esimerkiksi heti ensimmäisenä työpäivänäni minut pistettiin mukaan seminaariin, jossa joukko vammaisia nuoria veti koulutusta vammaisten asemasta ja oikeuksista ja käsitteli, miten heidän tasavertaisuutta ja itsenäisyyttään voisi tukea. Seminaarin lopuksi osallistujat pääsivät lobbaamaan mepeille suosituksiaan, mihin he haluaisivat kohdistettavan huomiota. Muut seminaarit pyörivät pitkälti vihapuheen ympärillä, oikeiston radikalisoitumisessa ja näiden kahden ehkäisyssä, ihmisoikeuksien toteuttamisessa netissä ja rasismissa ja miten siihen tulisi puuttua. Aikalailla siis ihmisoikeuskasvatuksessa. Seminaarit olivat ehdottomasti parasta harjoittelussa, sillä oli todella mielenkiintoista kuulla kokemuksia ympäri Eurooppaa. Yksi seminaari oli formaalin opetuksen ja nonformaalin opetuksen toimijoiden yhteinen kokous, jossa käsiteltiin, kuinka edistää ihmisoikeuksia ja demokratiaa kasvatuksessa. Tätä seminaaria varten minä ja yksi toinen harjoittelija analysoimme 80 eurooppalaisen järjestön suorittaman kyselyn vastauksia, miten he näkevät että Neuvoston ihmisoikeuskasvatuksen ja demokratiakasvatuksen periaatteet ovat toteutuneet kuluneen kahden vuoden aikana. Homma oli iso, kun per järjestö vastauksia oli yli 100, mutta tätä analyysiä käytettiin sitten pohjana seminaarissa kun verrattiin tosiaan formaalia ja nonformaalia opetusta. Lisäksi pääsin osallistumaan tulevan nettivihanpuheen vastaisen kampanjan valmisteluun. Tehtävänäni oli luoda yhteystietopankki, jonne koottiin kampanjassa mukana olevien ja siitä kiinnostuneiden yhteystiedot tulevaa tiedottamista varten.

Tein myös kehittämishankkeeni Neuvostoon. Aiheena oli tuottaa tukimateriaaleja ja –harjoitteita nettiin tulevaan seminaariin osallistuville nuorille, sillä katsoimme, että ikähaitariltaan 18-40-vuotiaat ympäri Eurooppaa tulevien nuoret aikuiset ovat taustoiltaan ja lähtötasoiltaan niin moninaisia, että eroja olisi hyvä vähän siloittaa. Sen lisäksi osa kehittämishankettani oli koostaa osallistujien hakemuksista jonkinmoista dataa vetävälle tiimille ja työpaikalleni, jotta saataisiin kuva tulevasta ryhmä, mikä taas tukisi seminaarin suunnittelua ja ohjelma olisi mahdollista räätälöidä kohderyhmän mukaan.

Ensimmäiset viikot Strasbourgissa opettivat minulle itsestäni sen, kuinka suuri tarve minulla on pystyä ennakoimaan ja tietämään lähitulevaisuuteni, esim. seuraavan viikon kulun ja kuinka huono olin sietämään keskeneräisyyttä tai epävarmuutta. Strasbourgiin saavuttuani käytin myös ensimmäiset päiväni kaupungilla suunnistamiseen, sillä koin sellaisen välitilan ahdistavana, etten tuntenut vielä ympäristöäni. No, se että osasin suunnistaa paikasta A paikkaan B, ei vielä tarkoittanut, että olisin ottanut uuden kaupungin haltuun. Kokonaan uuden merkitysten ja tapojen järjestelmän hahmottamisen haasteellisuus (mikä symboli osoittaa lähimmän pankkiautomaatin, maksanko kahvilassa tilauksen yhteydessä vai sieltä pois lähtiessäni) pääsi vähän yllättämään minut, sillä olin ajatellut, että Ranskassa, Euroopassa, en voisi kokea mitään kulttuurishokkia, mutta tunsin itseni todella vieraaksi alkeellisen ranskan kieleni ja eksyneen turistin elekieltä loistavan olemukseni kanssa. Ennakko-odotukseni pohjautuivat vahvasti harjoitteluuni Tansaniassa, jossa toimimisen olin kokenut suhteellisen helpoksi ja mieluisaksi, joten yllätyin, kun Ranskassa arjen toiminnot tökkivät aluksi. Mutta näin jälkeenpäin ajattelen sen johtuvan siitä, että Tansaniassa olin niin silmiinpistävän selvästi ulkomaalainen, että kulttuurinen kömpelyyteni ja tietämättömyyteni annettiin minulle anteeksi. Ranskassa ranskalaiset taas olettivat minun puhuvan ranskaa ja muutenkin ulkoisten erojen ollessa niin vähäiset, pienet jutut varmaan korostuivat sitäkin enemmän. Jos voisin tehdä nyt jotain toisin, olisin panostanut kielen opiskelemiseen nyt enemmän, sillä siten olisin voinut luoda enemmän kontakteja paikallisiin ja tuntenut itseni vähemmän vain kävijäksi ja oleskeluni siellä jotenkin enemmän oikeutetuksi.

Kaiken kaikkiaan vaihdon aikana monet asiat, joita olin osannut odottaakin, toteutuivat. Koen, että nyt sosiaaliset taitoni ovat kehittyneet ja reissu sai ajattelemaan enemmän mahdollisuuksia ulkomailla: ajatus työskentelystä ulkomailla ei ole lainkaan mahdoton, samoin esimerkiksi maisterin tutkinto olisi kiva suorittaa jossain vaiheessa ulkomailla. 

Opinnäytetyö osana Punaisen Ristin maahanmuuttajaohjelman väliarviointia

Alkuvuodesta 2013 opinnäytetyön tekeminen muodostui minulle ajankohtaiseksi. Opinnoissani olin vahvasti valinnut harjoitteluitani ja opintojaksoja sen mukaan, että pääsisin niissä lähelle minua kiinnostavia aiheita kuten ihmisoikeuskysymykset, vieraat kulttuurit, kansainväliset suhteet, siirtolaisuus ja järjestötyö. Helmi-maaliskuun vaihteessa lähestyin SPR:n maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikköä toiveenani päästä tekemään opinnäytetyötäni yhteistyössä SPR:n kanssa. Minulla kävi tuuri, sillä SPR:llä oli juuri meneillään väliarviointi, johon pääsin mukaan. Neuvotellessamme mahdollisesta aiheesta maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö/ohjaajani vastasi minulle suurin piirtein: ”Sähän voit tehdä mitä vaan!” Valinnanvaraa aiheista siis oli melkein liiaksikin. Kuitenkin lyhyen neuvonpidon jälkeen päädyimme nykyiseen aiheeseen.

Opinnäytetyö Selvitys Suomen Punaisen Ristin maahanmuuttajaohjelman toiminnoista, toimintatodellisuuksista ja kehittämistarpeista valmistui osaksi vuoden 2013 Suomen Punaisen Ristin maahanmuuttajaohjelman väliarviointia. Opinnäytetyön tarkoitus oli syventää haastattelun avulla tietämystä piirien näkemyksistä ohjelman toimintamuodoista, vaikutuksista ja kehittämistarpeista sekä tehdä selvitystä piirien toimintatodellisuuksista. Selvitykseen kuuluu muun muassa alueellisen maahanmuuttajajakauman peilaaminen haastatteluihin.

Opinnäytetyön aihe, piirien haastaminen tarkastelemaan omaa toimintaansa yhdistettynä koko Suomen maahanmuuttajajakauman tarkasteluun, tuntui alusta alkaen todella inspiroivalta mutta myös laajalta ja se olikin ensimmäinen kommentti puolestaan ohjaavalta lehtoriltani, että: ”Muistathan, että kyseessä on vain 15 opintopisteen kokonaisuus.” Pidin myös siitä, että opinnäytetyöni linkittyi niin vahvasti työelämän tarpeeseen, mutta aika ajoin se tuntui myös hurjan vastuulliselta. Haastavaa oli myös kirjoittaa niin, että sisältö palvelisi asiaan perehtyneitä SPR:n työntekijöitä, mutta aukeaisi myös niin sanotusti tavalliselle tallaajallekin.

Koen, että opin prosessin aikana valtavasti maahanmuuttopolitiikasta, järjestöjen rahoituskysymyksistä ja järjestöjen tekemästä kehittämistyöstä, varsinkin sen hitaasta ja prosessimaisesta kehityksestä. Pääsin perehtymään moniin maahanmuuttoon liittyviin kirjoihin, artikkeleihin ja tilastotietoon, lakiteksteihin ja erityisen mielenkiintoista oli tutustua SPR:n moniin tässä työssä käytettyihin taustamateriaaleihin, kuten toimintasuunnitelmiin ja -kertomuksiin, aikaisempiin väliarviointeihin ja arviointisuunnitelmiin. Arvostan myös sitä, miten avoimesti järjestössä minut opiskelijana otettiin vastaan ja pääsin esimerkiksi tutustumaan monikulttuurisuustoiminnan kehittäjien ja toiminnanjohtajien itsearviointeihin tai muistioihin, mitkä sisältävät tietoa, joka ei ollut mitenkään julkista.

Ammatillisen kasvuni näkökulmasta opinnäytetyö antoi minulle paljon. Tämä tuntuu tällä hetkellä ehdottomasti teemalta, minkä parissa voisin nähdä itseni työskentelevän. Opinnäytetyöprosessi sai minut miettimään monikulttuurisuutta ja myös suomalaisuuden moninaisuutta ja näiden teemojen tärkeyttä yleisessä keskustelussa; ehkä moninaisuuden näkeminen itsessään auttaa näkemään sen myös muissa ja näin maahanmuuttajiakaan ei aina pelkistetä vain yhdeksi tyypiksi. Olen oppinut omassa työskentelyssäni kehittämään prosessimaisuutta, ajatusten kypsyttelyä ja itsereflektointia. Oli mielenkiintoista huomata maahanmuuttajaohjelmassa, miten olennaista on kyky reflektoida omaa ja toisten toimintaa ja miten toivottavaa se myös on. Kehittämiskohdat eivät tarkoitakaan samaa asiaa kuin epäonnistumiset tai heikkoudet, vaan toiminnan suuntaamista ja vanhasta viisastumista ja ovat kehittämistyön keskiössä.

On ollut antoisaa päästä tavallaan yhden järjestön sisälle, mutta silti ulkopuolisen tuorein silmin. Haastatteluihin minun oli helppo mennä, sillä haastateltavat olivat asiantuntevia ja vastaanottavaisia. Järjestön toiminnan kehittäminen on myös sen työntekijöiden intressinä, joten uskon, että haastateltavat olivat motivoituneita vastaamaan ja tuomaan äänensä kuuluviin.

Haastattelut toteutettiin suurimmaksi osaksi parihaastatteluina. Menetelmänä oli teemahaastattelun käyttö, jotta haastateltavilla olisi mahdollisuus itsereflektioon. Aikataulullisten tai olosuhteiden määräämien seikkojen takia suoritin myös muutaman yksilöhaastattelun, sekä Varsinais-Suomen ja Satakunnan piiriä haastattelin sähköpostitse. Kaiken kaikkiaan haastattelin parihaastatteluina piirien toiminnanjohtajaa ja monikulttuurisuustoiminnan kehittäjää Helsingin ja Uudenmaan, Savo-Karjalan, Kaakkois-Suomen ja Hämeen piirissä. Lapin ja Österbottenin ruotsinkielisessä piirissä haastattelut olivat kolmen hengen ryhmähaastatteluja. Ohjelman kehittämispäällikköä ja Oulun toiminnanjohtajaa haastattelin yksilöhaastattelulla. Kaiken kaikkiaan haastateltavia oli siis 18.

Tietoperustana käytin paljon Tilastokeskuksen, Sisäasiainministeriön ja Maahanmuuttoviraston julkaisuja sekä kirjallisuutta koskien siirtolaisuutta, kansainvälistä oikeutta, monikulttuurisuutta ja vapaaehtoistoimintaa. Sen lisäksi käytin paljon maahanmuuttajaohjelman ja Suomen Punaisen Ristin omia dokumentteja kuten edellisen väliarvioinnin tiivistelmä, laajentumissuunnitelma tulevalle hankekaudelle, tapaamisten muistioita, toimintasuunnitelmia ja –kertomuksia, maahanmuuttajaohjelman tilastoja sekä monikulttuurisesta toiminnasta kertovia esitteitä. Kun aineistoa oli jo näin paljon, haastatteluiden tehtävä oli lähinnä tarkentaa joitain kohtia, ei niinkään tuottaa uutta tietoa. Keskeisimmät opinnäytetyössäni saadut tulokset ovat piirien vastaukset liittyen heidän omiin kehityskohtiinsa sekä ideat ja ehdotukset ohjelman valtakunnalliseen kehittämiseen. Piirien omat kehityskohdat koskivat pitkälti keinoja maahanmuuttajien innostamiseksi vapaaehtoistoimintaan ja laajentumista yhä useampiin osastoihin. Valtakunnalliset kehittämisideat liittyivät sisäisen ja ulkoisen viestinnän kehittämiseen, yhteisen, mutta piirien yksilöllisyydet huomioivan linjan löytyminen ja ohjelman valtakunnallisen kattavuuden takaaminen.