Tässä osiossa nostan esiin kaksi ammatillisuuttani tukevaa asiaa, opintoretken Islantiin sekä Kansainväliset suhteet -opintojakson. Molemmat ovat avartaneet yhteisöpedagogiuden mahdollisuudet Suomen rajojen tuolle puolelle. Lisäksi yhtenä merkittävänä olen kokenut ruotsin kielen kehittymiseni, jota varsinkin Islannin matka tuki hyvin.
Näiden kahden opintojeni palasen aikana olen kehittynyt kansainvälisenä toimijana, joka on päässyt Islannissa esimerkiksi näkemään toimimisen vaihtoehtoisuutta, miten muualla toimitaan. Kansainväliset suhteet -opintojakson aikana tietoni globaalista kontekstista ja monista globaaleista kysymyksistä kuten siirtolaisuus, globaali markkinatalous, konfliktien hallinnasta, humanitaarisesta oikeudesta ja demokratian edistämisestä.
Opintoretki Islantiin marraskuussa 2011
Tässä yhteydessä korostaisin yhtenä hyödyllisenä ammatillisena palikkanani, mistä olen todella iloinen ja ehkä yllättynytkin, mutta ruotsin kielen petraaminen. HUMAKin kieliopinnot ovat olleet intensiivisiä ja koen, että niiden aikana ainakin ruotsini on parantunut huimasti.
Liitteenä on raporttini opintoreissusta på svenska!
Generala
perceptioner och tänker
Det
första intryck efter vi landade var att det blåser och det luktar i
Island. Efter några dagar märkte jag också hur utåtriktada och
mottagliga islänningar är och hur alla utan avseende på mans yrke
tror på den saken det arbetar med. Det var jätte inspirerande.
Hitintills har jag tänkt att ungdomsarbete är inte så intressant
och jag har velat att fokusera i medborgaraktiviteten men efter den
här resa ungdomsarbete verkar inte så dåligt. Det var också
lärörikt att se hur olikt kan man göra saker i olika länder.
Den
första veckonslut
Det var
ganska sen när vi ankom till vår hostel på fredag. På fredagkväll
vi bara gick på restaurang tillsammans och det var det. På lördag
vi promenerade till Reykjavik centrum och shoppade. På söndag hyrde
vi två bilar och åkte till Golden Circle, vilken innehåller
sevärdheter såsom Geysir, vattenfall Gulfoss och Thingvellir, en
nationalpark som sägs vara den plats där islänningarna höll sitt
första riksmöte och som är Unesco klassat och står mitt emellan
den nordamerikanska och eurasiska kontinentalplattan. Den hela resa
var otroligt vacker, Islands natur helt överträdde mina
förväntningar. Särskilt var jag imponerad av rymlighet och karg
sikten. Överallt var så tyst och orörd.
Måndag
På måndag
gick vi på lokalt yrkeshögskola. De isländska studenter
presenterade Island och deras bransch som är lika som vårt
utbildningsprogram. Enligt min mening de betydande skillnader mellan
vårt och deras utbildningsområd består av att deras utbildning
innehåller mera frilufts aktiviteter och betoning är på
handledning och inte alls på medborgaraktivitet. De kan handleda
alla åldrar medan vi sysslar huvudsakligen med ungdomar. Deras
presentation var lätt och vi lekade och blev bekant med varandra.
Sen var
vårt tur att presentera HUMAK och Finland. I jämförelse med
islänningar vår presentation innehåll mycket information, en del
kanske liten onödigt information också. Vi erbjöd dem
Fazer-choklad, alkoholfri long dryck och dansade letkajenkka. Vi
hoppades att de skulle ha haft något program på kvällen men de
hade planerat ingenting så istället gick vi till en köpcentrum.
Tisdag
På Tisdag
åkte vi till Blue Lagoon. Det var ganska snabbt besök. Eftermittag
åkte vi till Hamraborg var vi besökte ungdomshus Mólinn. Det var
ganska olikt än ungdomshuser i Finland. Till exempel där var bara
två eller tre ungdomar och vi var kanske liten ställd vad borde vi
göra där när vi var för det mesta tid ensam med Mólinns två
handledare. Men det var egentligen helt okej, vi pratade med en av
dem två handledare om militartjänst, samhället, ungdomsarbete och
hon berättade hurdan verksamhet de bjuder och hurdan värdena de har
bakom deras aktiviteter. De till exempel betonar hantverk och kunst
och bjuder praktik plats till arbetslösa ungdomar och dessa ungdomar
måste göra någon projekt.
På kvällen
började en ungdoms verkstad i Mólinn. Ideen var att måla graffitis
som tar ställning i grundlagreform. Vi också fick måla en
konstverk. Vi tåg ställning i barnens rettigheter och gjorde ihop
en målning. Ungdomar fick vara för sig själv och ledare jäktade
inte omkring ungdomar för mycket. Det kändes ovanligt att en
ungdomshus kunde vara så politiskt och ledare kunde lyfta fram så
starkt deras egna åsikter. Men det var bara positivt och jag tycker
att i Finland borde man också göra ungdomsarbete på samma sätt.
Onsdag
På onsdag
åkte vi till finska ambassad och Nordens hus. I finska ambassad jag
var överraskad att de pratade där så bra svenska. Det gav liten
motivation till min språkutveckling. I Nordens hus gällade mest om
arkitektur och nordiskt samarbete stannade kvar. Men en nyttig sak
med den besök var att presentation var på svenska och jag förstod
nästan alla.
På kvällen
åkte vi till Gardabär var liggar en ungdomshus in i skolan som
heter Grundskóli. Det var lika som en eftermittagsklubb men det var
menad till tonåriga. Jag tycker väldigt mycket om ideen att man
samarbetar intensivt med skolan och även mellan lektioner, att där
finns hela tiden en ledare tillgänglig. Igen var verksamhet
annorlunda än det är i Finland. Just när vi kom där, vår ledare
övergav oss för ett par stunden. Vi var där ensam med ungdomar. I
Finland det kunde inte vara möjligt att lämna ansvaret till nästan
obekant typer. Lyckligtvis ungdomar var ganska sociala och de pratade
jätte bra engelska så vi klarade oss. Egentligen, en sådan
handlingssätt ger ett bra meddelande till ungdomar; de är betrodda
och kanske sen de vill vara pålitliga och tar ansvar och växa upp
som ansvariga och självstandiga vuxen. Den skola hade en fest
eftersom skolan fyllde 45 år och ungdomar pysslade dekoration och
sådana saker och vi hjälpte och snackade med dem. Killarna var lite
blyga och deltåg diskussion bara om vi pratade om handboll.
Torsdag
På
morgonen gick vi till högskola igen. På förmiddag hade vi några
presentationer till exempel en av adventyr utblidning i HUMAK och en
presentation hur man kan använda adventyr utblidning att förstärka
ungdomar som är i risk att marginalisera i en isländska projekt.
Presentation handlade också om gruppdynamik som var intressant.
Förmiddag var allt i allt jätte expanderande och gav nya
perspektiver. Jag ska åka på våret till Torneå och göra adventyr
utbildning där och tycker att dessa presentationer var aktuella.
På
eftermittag åkte vi till Esja. Det regnade vågrätt och blåsade
men syn var vacker.
Språkutvecling
När man
utsätter sig till språket lär man sig bättre än om man bara
sitter i lektioner passivt och därför tyckte jag att den här resan
var en bra möjlighet.
Vi använt
huvudsakligen engelska när vi kommunicerade med islänningar. Våra
lektorer använt svenska såsom finska ambassadör. Engelska är
ganska lätt att förstå och att tala, men svenska är inte så
förbindligt. Innan den här studieresa kunde jag förstå svenska
ganska bra men ett snack var svår för mig. Nu tror jag att min
förståelse har förbättrat men ännu är det svår att prata
svenska.
Liitteenä on esseeni Kansainväliset suhteet -opintojaksolta. Opintojakso avasi mielestäni merkittävästi kansainvälistä ja globaalia näkökulmaa yhteisöpedagogiuteen ja valotti sitä kontekstia, jossa toimimme.
Miten taata vapaa liikkuvuus?
Miksi
ihmiset liikkuvat - vapaan liikkuvuuden käsite ja historiaa
Liikkuminen
- miten niinkin yksinkertainen asia voi olla niin monisyinen ja
kiistelty? Kellä on oikeus vaihtaa asuinpaikkaa, minkälaisen
byrokratian läpikäyminen mahdollistaa sen, mitä ennakkoluuloja
maahantulija joutuu kohtaamaan… Globalisoituvassa maailmassa
ihmiset kuitenkin liikkuvat enemmän kuin koskaan, joko asettuakseen
jonnekin, mutta myös matkailu on lisääntynyt. Tämän on
mahdollistanut tekniikan kehitys ja kuljetuskustannuksien aleneminen
(Euroopan Komissio, päiv.30.10.2010) Ei ole enää tätä päivää
luulla, että joku syntyy johonkin stabiiliin kansallisvaltioon, asuu
siellä koko elämänsä ja tulee haudatuksi sinne ja vaikka jonkun
murto-osan kohdalla näin tapahtuisikin, elämä tässä maailmassa
altistumatta ulkomaalaiselle musiikille, viihteelle, kulttuureille,
kielille, kohtaamisille, tuotteille tai epäsuorille
syy-seuraussuhteille (esim. Yhdysvalloista lähteneelle
talouskriisille) ei ole mahdollista. Kansalaisuuden käsite on
murroksessa, sillä käsitys siitä, että kansalaisuus kytkeytyy
kansallisvaltioon alkaa menettää merkitystään globalisoituvassa
maailmassa, jossa erilaisten multi-, trans- tai monikansalliset
yhteisöt tarjoavat yksilölle vaihtoehtoisen
indetifioitumisperustan. Siirtolaisuus
vaikuttaa jokaiseen maahan, joko vastaanottavana, läpikulku- tai
lähtömaana. Kansalaisuuden määritelmä on se väline, jolla
tehdään raja meidän ja muiden välillä, ja siksi se on yksi
nykymaailman voimakkaimmista poliittisen toiminnan instrumenteista,
vaikkakin se käy yhä häilyvämmäksi ja vaikeasti määriteltäväksi.
Globaalissa maailmassa tavarat, tuotteet, ideat, raha, yritykset ja
informaatio saavat liikkua, tietyin rajoituksin tosin (esim. tullit,
verot), mutta kun ihmisten, joilla on oma tahto ja uniikki
historiansa, ainutlaatuisten persoonien liikkumista säännellään,
kuvio mutkistuu.
Siirtolaisuuden
syitä on yhtä monta kuin lähtijöitäkin; työ, ihmissuhteet,
opiskelu, seikkailunhaluisuus, pakolaisuus, ilmasto-olosuhteet,
kotimaan epävakaisuus, sota, vaino, nälkä, haave paremmasta..
Liikkuvuuden voi nähdä perusihmisoikeutena, jolloin liikkumisen
motiiveihin ei tulisi liikaa takertua, sillä ajatus on, että
kaikilla on oikeus syistään huolimatta liikkua paikasta toiseen.
Tämä näkemys sai särön 11.9.2001 ja sen jälkimainingeissa,
sillä maahanmuuttopolitiikassa korostui maahanmuuttajien arviointi
turvallisuusriskinä, vaikka tällaiset ääriryhmät ovat todella
marginaalissa. Historiallisesti siirtolaiset ovat kuitenkin olleet
yhteiskunnan dynaamisimpia ja yrittäjähenkisempiä yksilöitä.
(Koser 2007, 1). Siirtolaisväestön määrä lähenee 200 miljoonaa
YK:n mukaan ja määrä kasvaa n. kolmella prosentilla joka vuosi
(Koser 2007, 4). Tästä määrästä eri laskentatapojen mukaan
pakolaisia on 9 miljoonasta 18 miljoonaan (Hakapää 2010, 244). Jos
siirtolaiset perustaisivat oman valtion, se olisi 5. väkirikkain
valtio maailmassa. Karkean arvion mukaan maailman siirtolaisten
keskuudessa isoimmat maastamuuttajajoukot ovat Kiinasta (n. 35
miljoonaa kiinalaista asuu kotimaansa ulkopuolella), Intiasta (20
miljoonaa) ja Filippiineiltä (8 miljoonaa) (Koser 2007, 6). Naisten
osuus siirtolaisista näyttäisi olevan kasvussa, koska työvoimavaje
keskittyy naisvaltaisiksi aloiksi mielletyille sektoreille kuten
terveydenhuolto yms. palvelut, mutta valitettavasti myös naiset
joutuvat usein tekemisiin ihmiskaupan kanssa ja tulevat lähetetyiksi
prostituoiduiksi tai ‘morsiamiksi‘ ulkomaille.
Maahanmuuton
ajatellaan usein suuntautuvan etelästä pohjoiseen ja köyhistä
maista kehittyneisiin. Ensinnäkin, ihmiset liikkuvat muutenkin, kuin
johonkin uuteen maahan asettuakseen. Esimerkiksi EU-kansalaiset
tekevät Euroopan sisällä vuosittain n. 1,25 miljardia
turistimatkaa (Euroopan Komission lehdistötiedote 2011) ja koko
maailmassa tehtiin vuonna 2007 900 miljoonaa kansainvälistä matkaa
(Bovet,
Rekacewicz, Sinaï & Vidal 2009, 12).
Toiseksi, maailman
pakolaisista 80 prosenttia asuu kehitysmaissa, joten kuvitelma, että
suurin osa maahanmuuttajista länsimaissa olisi näitä pakolaisia,
on väärä. Suurin osa näistä pakolaisista on maansisäisiä
pakolaisia eli evakkoja (joita monen suomalaisen vanhempi tai
isovanhempikin on).
Suomesta
on myös liikuttu aktiivisesti ulkomaille. Vuosina 1881-1914
Suomesta lähti Yhdysvaltoihin n. 280 000 henkeä, paljon myös
Kanadaan ja Australiaan. Vähän alle 500 000 evakkoa joutui
lähtemään kotiseudultaan Karjalasta toisen maailman sodan aikaan.
1960- ja
1970-luvun taitteessa muutto Suomesta Ruotsiin oli voimakkaimmillaan.
Suomalaisia lasketaankin muuttaneen silloin Ruotsiin noin 40 000
henkilöä vuodessa, n. 300 000 henkeä pelkästään 1960-luvulla.
Samoihin aikoihin Suomen sisäinen muuttoliike oli voimakasta kun
maalta muutettiin kaupunkeihin.
Suomeen
vuonna 2010 muutti ulkomailta 25 650 ihmistä (Wikipedia, päiv.
13.9.2012). Isoimmat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläiset ja
virolaiset.
Ihmisten
liikkuvuuden säätely ja sen epäkohdat
Ehkä
puhuttavin asia vapaassa liikkuvuudessa on jonkun määritteleminen
joko lailliseksi tai laittomaksi siirtolaiseksi. Miten joku ihminen
voi olla laiton vain kansalaisuutensa perusteella? Joku voi tulla
maahan laittomin keinoin, mutta ihminen ei koskaan voi olla laiton,
siksi terminologia on ongelmallinen. Myös jotkin tilanteet, miten
päädytään ”laittomaksi” siirtolaiseksi, ovat joskus
absurdeja: esimerkiksi laillisesti työn perässä maahan tullut
siirtolainen muuttuu yhdessä yössä paperittomaksi, ”laittomaksi”,
kun työsuhde päättyy. Ilman oleskelulupaa Suomessa ei myöskään
ole pääsyä julkiseen terveydenhuoltoon, mikä on huutava vääryys.
Suomessa arvioidaan asuvan 2 000 -
3
000 paperitonta siirtolaista. Maailmalla tämä luku on arvioltaan
10–15 prosenttia kaikista siirtolaisista.
1980-luvulla
alkoi keskustelu henkilöiden vapaan liikkuvuuden merkityksestä.
Tämän seurauksena Ranska, Saksa, Belgia, Luxemburg ja Alankomaat
päättivät vuonna 1985 perustaa keskenään alueen ilman sisäisiä
rajoja. Sitä alettiin kutsua Schengen-alueeksi. Henkilöiden vapaan
liikkuvuuden käsite perustuu vuonna 1985 allekirjoitettuun
Schengenin sopimukseen ja vuonna 1990 tehtyyn Schengenin
yleissopimukseen, josta alkoi rajatarkastusten poistaminen
Schengen-alueen valtioiden sisärajoilta. Nykyään siihen kuuluvat
lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot.
Euroopassa
Unionin sisäisiä rajoja on laskettu samalla kun Unionin
ulkoreunoille pystytetään yhä vankempia muureja. Vapaa liikkuvuus
on Euroopan unionin (EU-) kansalaisille perustamissopimuksissa taattu
perusoikeus. EU-kansalainen voi liikkua vapaasti ja oleskella Unionin
sisällä enintään 3 kuukautta. Kaikilla Euroopan unionin
kansalaisilla on oikeus matkustaa toiseen jäsenvaltioon esittämällä
voimassa oleva henkilötodistus tai passi. Mitään maahantulo- tai
maastapoistumisviisumia ei saa vaatia.
Sisärajojen
poistaminen edellyttää kuitenkin EU:n ulkorajavalvonnan
tehostamista sekä kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja
oleskelun sääntelyä muun muassa yhteisen turvapaikka- ja
maahanmuuttopolitiikan avulla. Suomi esimerkiksi on sitoutunut
ottamaan 750 kiintiöpakolaista vuosittain (Ruotsissa luku on 1900,
Norjassa 1200 ja Tanskassa 500), mutta kuten edellä mainituista
luvuista huomaa, ’yhteinen’ maahanmuuttopolitiikka järjestäytyy
eri tavoin eri valtioista riippuen ja siihen vaikuttaa kunkin maan
sisäpolitiikka.
Vaikka
Euroopassa asuu noin 13 miljoonaa unionin ulkopuolisen maan
kansalaista, ja se on siirtolaisten merkittävimpiä kohdealueita,
YK:n Kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän
perheenjäsentensä oikeuksista on kuitenkin vielä ratifioimatta. Se
on ainoa YK:n ihmisoikeussopimuksista, jota muun muassa Suomi ei ole
allekirjoittanut.
Toisaalta,
tiukka kontrollointi toisaalta tuottaa sitä, että ihmisten on
turvauduttava entistä äärimmäisempiin ratkaisuihin kiertääkseen
kontrollia. Tällöin heistä tulee haavoittuvaisempia ja helppoja
uhreja monenlaiselle hyväksikäytölle. Jos siirtolaisuuspolitiikka
olisi avoimempaa, ns. “siirtolaisuusbisnes” ei olisi mahdollista.
Muuttoliikkeen ympärille on kehittynyt oma liiketoiminnan ala, joka
hyötyy muuttavien ihmisten tilanteesta ja mahdollisesta ahdingosta.
Lähtömaissa on monia “yrittäjiä”, jotka tarjoavat laittomille
siirtolaisille kuljetuksia rajan yli, väärennettyjä
henkilöpapereita ja pimeää työtä kohdemaassa (Bovet
yms. 2009, 12).
Järjestöjen
toiminta
Suomessa
aktiivisesti vapaata liikkuvuutta ajaa Vapaa Liikkuvuus-verkosto.
Järjestön näkemys on, että liikkuminen on ehdoton ihmisoikeus ja
on ollut näkyvillä paljon romanien puolustajana. Verkosto on
järjestänyt paljon mielenosoituksia mm. romanileirien sulkemista
vastaan.
Koska
ihmisten liikkumisen taustalla on usein humanitaarisia ongelmia ja se
linkittyy oleellisesti globaaliin eriarvoisuuteen ja kuten
aikaisemmin todettu, muuttoliikkeen ympärillä ja sisällä tapahtuu
paljon ihmisoikeusloukkauksien ihmisten heikon aseman takia, useat
ihmisoikeusjärjestöt joutuvat ottamaan kantaa liikkuvuuden
haasteisiin ja säätelyyn. Punainen Risti, ILO, Suomen Pakolaisapu
ajavat paperittomien aseman kohentamista.
Maailmalla
vaikuttaa puolestaan International Organization for Migration
(Kansainvälinen siirtolaisjärjestö). Kansainvälisen
siirtolaisjärjestön toimintaan kuuluu kehitysyhteistyö,
siirtolaisuuden vapauttaminen, siirtolaisuuden kehittäminen, ja
vastentahtoisen siirtolaisuuden ennalta estäminen. Näitä toimia se
pyrkii toteuttamaan mm. kansainvälisen siirtolaislainsäädännön
avulla, lobbaamalla, ohjaamalla, suojaamalla siirtolaisten oikeuksia,
terveyttä ja sukupuolten tasapainoa. Se tekee myös yhteistyötä
valtioiden, hallitusten ja kansalaisjärjestöjen kanssa, mutta on
saanut kritiikkiä koska se on osallistunut siirtolaisten
palauttamiseen ja säilöön ottamiseen, mitkä ovat monien
kansalaisjärjestöjen mielestä ihmisarvoa loukkaavia toimia.
Yhteenveto
Siirtolaisuuden
vaikutus on globaalissa maailmassamme kiistaton. Ulkomaalaisen
työvoiman merkitys on oleskelumaan taloudelle merkittävää, mutta
niin myös kotimaahan lähetettävä raha perheille ja yhteisöille.
Monissa maissa asuu jo siirtolaisten lapsia tai lapsenlapsia, jolloin
edelleen kansalaisuuden tai kansallisen identiteetin määritelmiä
venytetään; mikä on esimerkiksi irakilaisen lapsen “kotimaa”
kun vanhempien kulttuuritausta näkyy lapsen arjessa, mutta lapsi
itse ei ehkä ole koskaan ollut vanhempiensa synnyinmaassa saati
itsekään syntynyt siellä?
Ennen
kaikkea vapaa liikkuvuus liittyy eriarvoisuuteen: kun köyhien ja
vähäosaisten pääsyä paremman elintason maihin evätään tai
rajoitetaan, viesti tuntuu kärjistäen olevan sama, kuin jos koulun
leikkikentällä suosittujen ryhmä syrjii luokkatoveriaan, jolla on
vähä resuiset vaatteet tai jonkun muun mielivaltaisen syyn takia.
Entä
mitä jos kaikki valtioiden rajat poistettaisiinkin maailmasta? Voiko
olla hyvinvointia tarjoavaa, turvallista yhteiskuntaa, jos valloilla
on tietynlainen anarkia? Miten rajata, kenen tehtävä on tarjota
kellekin esim. sosiaaliturvaa tai palveluita jos maailma olisi vain
yksi iso maailmankylä?
Vapaa
liikkuvuus on todella ihmisoikeus ja tuntuu vääristyneeltä, että
rajoittamalla ihmisten liikkumista, pidetään myös yllä ns.
halpatuotantovyöhykkeitä kun ihmisillä ole mahdollisuutta liikkua
pois näiltä vyöhykkeiltä, jolloin hyödyt ropisevat taas pienen
eliitin taskuun ja kuilu köyhien ja varakkaiden välillä kasvaa.
Mutta mitä se todellisuudessa olisi, että ihmisten liikkuvuuteen ei
puututtaisi?
Tämä opintojakso innoitti katsomaan tulevaisuuden näkymiään laajemmassa perspektiivissä. Miksei sitä lähtisi ulkomaillekin? Opintojakso sattui myös niin hyvään saumaan, että juuri ennen vaihtoani Strasbrougiin se valoi luottamusta, että harjoittelustani tulisi hyödyllinen. Sen lisäksi opintojakso valmisti yhtä lailla tiedollisestikin kuin henkisesti harjoitteluvaihtoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti